Albinea, Italy 2012-2013

Albinea, Italy 2012-2013

torstai 27. lokakuuta 2011

lappuja

Eilen tuli sitten postitettua viimeisetkin tiedot AFS:lle. Täytyy kyllä myöntää, että niitä lappuja oli paljon ja ne vaativat työtä.. tai ainakin osa niistä. Mulla meni hieman yli palautus ajan, mutta sain kyllä luvan siihenkin, koska mm. lääkäriaikani oli muutaman päivän tätä kyseistä raja-päivää kauempana.
Niin siis tehtävänäni oli täyttää erilaisia kaavakkeita mm. suostumus, koulutiedot, terveys ja vastuunvapautus. Edellämainituissa ei sinänsä ollut mitään muuta haastavaa kuin saada isänkin allekkirjotus määräaikaan mennessä. Eihän se kovin vaikealta kuulostakkaan, mutta mulle kävi just niin hassusti, että satuin olemaan koko tulevan kuukauden äidin luona ;) Noh kuitenkin (koska lääkäriajan takia sain lisäaikaa) selvisin siitäkin. Ehkä kaikkein hauskin ja tavallaan haasteellisin osuus oli kirje isäntäperheelle. Tuossa ns. vapaamuotoisessa itsensäylistys- kirjeessä tuli olla mittaa n. 2 A4:sta ja sen piti oolla kononaan englanniksi, tietysti. Haasteelliseksi sen teki se, että siinä tekstissä tuli vastata aika erikoisiinkin kysymyksiin. Ei siinnä kielellisesti mitään ongelmaa ollut, mutta mulla oli kyllä ongelmia vastata niihin edes suomeksi (mm. kysymys, millainen on roolisi yhteiskunnassa? ). Vielä kuitenkin jäi mietityttämään, että milloin ja mikä perhe saa lukea kyseisen kirjeen? Jäin miettimään, että tuliko kirje isäntäperheelle, joka etsi vielä sijoitettavaa vai tuliko kirje perheelle, joka oli jo valinnut minut? Oli miten oli, aika hunajainen kirje tuli, ainakin joiltain osin. :D

Huh kaikesta olen tähänmennessä selvinnyt ja toivottavasti selviän tulevistakin. Toivottavasti ne ei enää lähettäis niin paljon täytettävää kerralla, pelkäsin ihan et hukun niihin kaiken koulun ohella :D No kuitenkin sain aikaseks tänkin tänne postata, että hyvä juttu. Nyt mun olis hyvä paneutua siihen kouluun kun ei kerran muutakaan ole. :)

♥n-e